”Uskontunnustukseni on lyhyt: En tiedä!”(Torsti Lehtinen)

 

 

 

Jokin aika sitten kuulin tarinan erääseen uskontoon vahvasti sitoutuneesta pariskunnasta joilla oli pieni neljävuotias poika. juuri ennen kuin poika olisi täyttänyt viisi vuotta lääkärit totesivat hänellä vaikean leukemian joka ilman luuytimen siirtoa todennäköisesti veisi pojan hengen. Koska pariskunnan uskonto kielsi toiselta ihmiseltä saatavan luuytimen päättivät he kieltäytyä toimenpiteestä ja jättivät pojan kohtalon jonkin suuremman voiman käsiin. Poika ei koskaan nähnyt viidensiä syntymäpäiviään. Vaikka en halua millään lailla kyseenalaistaa kenenkään uskontoa tapaus sai minut miettimään että olisiko poika valinnut saman tien kuin vanhempansa mikäli olisi ollut kykenevä itse päättämään asiasta.

Rupesin puntaroimaan myös omaa uskoani , suhdettani siihen yläkerran häiskään ja siihen onko meillä mitään suhdetta vai uskoisinko edes pilvissä asustelevaan isoon kihoon. Itse en ole koskaan kuulunut kirkkoon eikä minua ole kasvatettu mihinkään tiettyyn uskoon.

 

Minulla ei ole ulkoa opeteltua ajattelumallia ketä tai mitä minun pitää tietyin väliajoin käydä rukoilemassa. Vaikka kirkkoon kuulumattomuudesta on koitunutkin koulu ikäisenä jonkin verran pään vaivaa koska ei aina tiennyt mihin olisi kuulunut kun muut olivat uskonnon tunneilla ja joskus haukuttiin jopa pakanaksi. Silti koen olevani onnellisessa asemassa siinä suhteessa että olen saanut ajatella ja itse päättää , kehen tai mihin minun pitää uskoa sekä ennen kaikkea vapauden pohdiskella tosissaan asiaa. Vaikka pohdiskeluni asian tiimoilta jatkuu luultavasti loputtomiin olen tullut siihen tulokseen että haluan uskoa johonkin minua suurempaan oli se sitten kuka tai mikä tahansa. tosin siihen uskomiseen en tarvitse seurakuntia, uskontoja enkä lahkoja. hyvä vertauskuva jonka olen kuullut on että jumala on kuin puunrunko ja eri uskonnot ovat oksia jotka kaikki vievät samaan runkoon. Koska minä en ole kiinnostunut oksista vaan rungosta en jatkossakaan aio ruveta pelkäämään sitä “viimeistä päivää “vaikka en mihinkään seurakuntaan enkä lahkoon kuulukaan.

Vaikka pieni viimevuoden huhtikuun puolenvälin jälkeen asuntoomme raijattu hymysuinen sinappikoneeni onkin kastettu kuuluvaksi kirkkoon ainut usko mitä hänelle aion ruveta tuputtamaan on usko itseensä ja siihen että asioita kannattaa silloin tällöin tosissaan pohtia.