Katsoin hiljattain  dokumenttia anorektikko lapsista. Dokumentissa kahdeksan vuotias varsin kaunis mutta todella laiha pikkutyttö itki ja kertoi haluavansa kuolla. Esitin itselleni kysymyksen, miksi?  Miksi niin nuori tyttö tyttö halusi ennemmin kuolla kuin syödä yhtään ylimääräistä kaloria? En pystynyt katsomaan dokumenttia enää kauempaa, teki vähän liian pahaa. Asia jäi kuitenkin mietityttämään. . . Onko syy televisiossa jossa hoikkuus, kauneus ja ylipäätänsä ulkonäkö on kaikki kaikessa ja jossa ihmisen sisin on yhtä tärkeä kuin koiran paska keväisellä tienpientareella . Televisiossa jota niin helvetin hanakasti syytämme kaikesta selittämättömästä mikä koskee varsinkin jälkikasvumme ongelmia. Vai voisiko syy olla meissä niin kutsutuissa aikuisissa? Meissä joita pienet lapsemme usein huomaamattamme tarkkailevat kuin haukka saalistaan ja ottavat oppia? Ei kai, eihän syy voi olla  äidissä tai isässä joka on muutenkin kuin nälkiintynyt ruisrääkkä ja silti tohottaa peilin edessä omaa lihavuuttaan ja on jatkuvasti jonkun sortin ihme dieetillä jotta saisi karistettua viimeisenkin rasvahiukkasen riutuneesta olemuksestaan. Anoreksia on tietenkin sairaus eikä sitä välttämättä voi selittää johtuvaksi mistään erityisestä. Uskon kuitenkin että kaikenlaiset ihmisen psyykettä koskevat sairaudet saavat aina jostain alku sysäyksensä. Mutta miten sitten voimme löytää tasapainon hauraan jälkikasvumme ruokavalioon ja kaikkiin muihinkin heidän henkistä ja fyysistä hyvinvointiaan koskeviin ongelmiin? Jo neuvolasta asti annetaan erittäin  tarkkoja ohjeita mitä pikku nappuloiden tulisi syödä, juoda ja kuinka paljon. Sitten eteen lyödään käyriä kuinka paljon missäkin iässä tulisi painaa ja kuinka pitkä pitäisi olla. Eräs minulle tärkeä ihminen on kuitenkin opettanut että kun asioita ajattelee tavallisella maalaisjärjellä ja yrittää parhaansa, niin  nämä neuvolan käyrät ja pilkun tarkat ohjeet voi käyttää esimerkiksi sytytettäessä juhannus kokkoa. Koska minulle ei muunlaisia älyn lahjoja ole jaettu siinä isossa jaossa niin ajattelin koittaa kasvattaa myös meidän pikku neidin sillä kuuluisalla maalaisjärjellä. . . vaikka en olekaan vielä ihan varma kasvatanko minä häntä vai hän minua.